Tietoa radiostaKeilaradio on perustettu 20.07.2009 PannuZ:in toimesta, lähes alusta asti mukana on ollut myös Mikkiz. Tämän jälkeen radion juontajaporukka on vaihtunut tasaisesti. Ohjelmaa pyritään tarjoilemaan noin muutamasti viikossa, joskus jopa useammin. Pääylläpitäjinä ovat tällä hetkellä Mikkis ja Otto, jos sinua kiinnostaisi liittyä mukaan juontajaporukkaan ota yhteyttä vaikkapa irkissä. Keilaradion ikä on noin 2 vuotta, 7 kuukautta, 18 päivää, 4 tuntia, 41 minuuttia, 12 sekuntia. » Lue radion historiikki täältä. JuontajatOttoOtto on lahtelainen 1995 syntynyt radion ehkäpä aktiivisin juontaja, vaikkei ihan alusta asti olekkaan mukana ollut. Suurin osa specialeista on järjestetty Oton luona. MikkisMikkis on myllykoskelainen 1993 syntynyt Keilaradiokonkari joka on ilahduttanut kuuntelijoita seteillään radion alkuajoista asti. Hän on myös toteuttanut Keilaradion sivujen ulkoasun sekä koodauksen. Mikkiksen kotisivut löytyvät osoitteesta Mikkis.fi AtXAtX on Kouvostoliitosta kotoisin oleva ja vuonna 1993 syntynyt Keilaradion statisti joka on juontanut ensimmäisestä synttärisetistä asti satunnaisesti superspesiaaleissa. Hänen melankolinen runosuoni iskee kuin hakku kiveen ja sanataidetta löytyy osoitteesta AtX.fi Mariel & JuoppisTämä kaksikko juontelee joskus satunnaisesti illasta ja lähetykset yleensä kestävät yömyöhään. PannuZPannuZ perusti radion vuonna 2009 mutta ei ole enää aktiivisesti mukana toiminnassa. MuutYlläpidossa aikaisemmin toimineet myös Pararadion (2009) juontajat sekä Ruulf. Kiitokset myös muille toimintaa tukeneille tai mukana olleille. |
|